Tulokset:
Pääset tarkastelemaan tuloksia alla olevan napin kautta. Tulokser avautuvat Google Sheetsiin, jonka lataaminen mobiililaitteelle on suotavaa oikean näkymän takaamiseksi.

high fifty, 50cm A.2.0
Sponsored by Ratsutalli Coma
- Luokkaan otetaan 25 ensimmäistä ilmoittautujaa ilmoittautumisjärjestyksessä.
- Luokassa kilpaillaan ajan perusteella, nopeimman ja puhtaimman radan ratsastanut ratsukko voittaa. Saman virhepistemäärän ratsastaneet ratsukot sijoitetaan ajan perusteella järjestykseen. Tiputuksista, volteista, kielloista yms. annetaan 4 virhepistettä. Ennen suoritusta ratsukko pyytää lähtöluvan nostamalla tuomarin puoleisen käden selkeästi ylös tervehdyksenä. Ennen lähtömerkkiä ja lähtölupaa suorituksen aloittaminen johtaa hylkäykseen. Luokassa tulee edetä laukkaamalla, eli juokseminen/ravaaminen johtaa hylkäykseen. Luokassa on suitsipakko. Kanget ovat kielletyt, varustus muuten vapaa. Ratsastajan tulee käyttää sisäkenkiä hylkäyksen uhalla.
- Luokassa noudatetaan SKHH ry:n virallisia esteratsastussääntöjä.
- Luokan tuomaroi Elle
Prix De Loikka, 70cm A.2.1
Sponsored by Loikka
- Luokkaan otetaan 25 ensimmäistä ilmoittautujaa ilmoittautumisjärjestyksessä.
- Luokassa kilpaillaan ajan perusteella, nopeimman ja puhtaimman radan ratsastanut ratsukko voittaa. Saman virhepistemäärän ratsastaneet ratsukot sijoitetaan uusinnan ajan perusteella järjestykseen. Tiputuksista, volteista, kielloista yms. annetaan 4 virhepistettä. Ennen suoritusta ratsukko pyytää lähtöluvan nostamalla tuomarin puoleisen käden selkeästi ylös tervehdyksenä. Ennen lähtömerkkiä ja lähtölupaa suorituksen aloittaminen johtaa hylkäykseen. Luokassa ratsastetaan perusrata, jonka puhtaasti suorittamalla saa jatkaa suoraan uusintaan. Uutta lähtömerkkiä ei siis tule. Luokassa tulee edetä laukkaamalla, eli juokseminen/ravaaminen johtaa hylkäykseen. Luokassa on suitsipakko. Kanget ovat kielletyt, varustus muuten vapaa. Ratsastajan tulee käyttää sisäkenkiä hylkäyksen uhalla.
- Luokassa noudatetaan SKHH ry:n virallisia esteratsastussääntöjä.
- Luokan tuomaroi Elle
Equinox, 90cm A.2.0 - Kilpailujen pääluokka
Sponsored by Tähtipöly
- Luokkaan otetaan 25 ensimmäistä ilmoittautujaa ilmoittautumisjärjestyksessä.
- Luokassa kilpaillaan ajan perusteella, nopeimman ja puhtaimman radan ratsastanut ratsukko voittaa. Saman virhepistemäärän ratsastaneet ratsukot sijoitetaan ajan perusteella järjestykseen. Tiputuksista, volteista, kielloista yms. annetaan 4 virhepistettä. Ennen suoritusta ratsukko pyytää lähtöluvan nostamalla tuomarin puoleisen käden selkeästi ylös tervehdyksenä. Ennen lähtömerkkiä ja lähtölupaa suorituksen aloittaminen johtaa hylkäykseen. Luokassa tulee edetä laukkaamalla, eli juokseminen/ravaaminen johtaa hylkäykseen. Luokassa on suitsipakko. Kanget ovat kielletyt, varustus muuten vapaa. Ratsastajan tulee käyttää sisäkenkiä hylkäyksen uhalla.
- Poikkeuksena arvostelumenetelmästä sekä SKHH ry:n virallisista säännöistä, luokassa tulee hypätä molemmissa laukoissa. Mikäli molemmissa laukoissa ei hypätä, ratsukko saa tästä 4 virhepistettä.
- Luokassa noudatetaan SKHH ry:n virallisia esteratsastussääntöjä.
- Luokan tuomaroi Elle
Flying Change, Kür, Grand Prix
Sponsored by Pientuuli
- Luokkaan otetaan 10 ensimmäistä ilmoittautujaa ilmoittautumisjärjestyksessä.
- Luokassa ratsastetaan itse suunniteltu vapaaohjelma vapaavalintaiseen musiikkiin. Ratsukot sijoitetaan pistemäärän perusteella, korkeimman pistemäärän ratsastanut ratsukko voittaa.
- Musiikin maksimikesto on 04:00min, ja ajanotto alkaa musiikin alusta. Ennen alkutervehdystä suoritettuja liikkeitä ei arvioida.
- Musiikki tulee ilmoittaa minulle 15.3.2023 kello 23.45 mennessä. Mikäli musiikkia ei ole ilmoitettu ajallaan, ratsukon lähtö evätään.
- Luokan arviointiperusteet on nähtävissä arvostelupaperista.
- Kilpailukentän koko on 21x7m ja käytössä on pitkä rata (Rata A)
- Luokassa on pakko käyttää kahden ohjan suitsitusta. Vahva kankisuositus. Muunlainen suitsitus ja apuohjien käyttö johtavat hylkäykseen. Ratsastajan tulee käyttää sisäkenkiä hylkäyksen uhalla.
- Luokassa noudatetaan SKHH ry:n virallisia kouluratsastussääntöjä.
- Luokan tuomaroi Elle
Antimatter - Western Riding, taso 2
Sponsored by Kht Happiness
- Luokkaan otetaan 10 ensimmäistä ilmoittautujaa ilmoittautumisjärjestyksessä.
- Luokassa arvostellaan askellajeja ja laukanvaihtoja. Arvostelussa painotetaan pehmeyttä ja tasaista tahtia askellajeissa, laukanvaihtojen tarkkuutta ja keveyttä. Hevosella tulee olla sääntöjen mukainen lännensuitsitus ja hevonen esitetään kevyellä ohjastuntumalla tai kohtuullisen löysin ohjin. Luokassa tulee tervehtiä tuomaria, muuten lähtölupaa ei myönnetä. Ratsastajan tulee käyttää sisäkenkiä hylkäyksen uhalla.
- Luokassa noudatetaan SKHH ry:n virallisia lännenratsastussääntöjä.
- Luokan tuomaroi Onni
Junioriestemestaruuskarsinta, 70-80cm, 2011 syntyneet ja nuoremmat
- Luokassa kilpaillaan ajan perusteella, nopeimman ja puhtaimman radan ratsastanut ratsukko voittaa. Saman virhepistemäärän ratsastaneet ratsukot sijoitetaan ajan perusteella järjestykseen. Tiputuksista, volteista, kielloista yms. annetaan 4 virhepistettä. Ennen suoritusta ratsukko pyytää lähtöluvan nostamalla tuomarin puoleisen käden selkeästi ylös tervehdyksenä. Ennen lähtömerkkiä ja lähtölupaa suorituksen aloittaminen johtaa hylkäykseen. Luokassa tulee edetä laukkaamalla, eli juokseminen/ravaaminen johtaa hylkäykseen. Luokassa on suitsipakko. Kanget ovat kielletyt, varustus muuten vapaa. Ratsastajan tulee käyttää sisäkenkiä hylkäyksen uhalla.
- Jokaisen luokassa kilpailevan tulee todistaa ikänsä KELA-kortilla, passilla tai henkilökortilla. Mikäli kilpailija ei voi todistaa ikäänsä, hylätään hänet luokasta.
- Ikärajan ylittävä henkilö ei voi osallistua luokkaan edes ulkopuolisena.
- Luokassa noudatetaan SKHH ry:n virallisia esteratsastussääntöjä.
- Luokasta pääsee luokassa startanneiden mukaisesti 1-5 ratsukkoa kilpailemaan junioriestemestaruudesta Seinäjoelle 17.6.2023.
- Luokan tuomaroi Elle
Estemestaruuskarsinta, 100-110cm, avoin
- Luokassa kilpaillaan ajan perusteella, nopeimman ja puhtaimman radan ratsastanut ratsukko voittaa. Saman virhepistemäärän ratsastaneet ratsukot sijoitetaan ajan perusteella järjestykseen. Tiputuksista, volteista, kielloista yms. annetaan 4 virhepistettä. Ennen suoritusta ratsukko pyytää lähtöluvan nostamalla tuomarin puoleisen käden selkeästi ylös tervehdyksenä. Ennen lähtömerkkiä ja lähtölupaa suorituksen aloittaminen johtaa hylkäykseen. Luokassa tulee edetä laukkaamalla, eli juokseminen/ravaaminen johtaa hylkäykseen. Luokassa on suitsipakko. Kanget ovat kielletyt, varustus muuten vapaa. Ratsastajan tulee käyttää sisäkenkiä hylkäyksen uhalla.
- Luokassa noudatetaan SKHH ry:n virallisia esteratsastussääntöjä.
- Luokasta pääsee luokassa startanneiden mukaisesti 1-5 ratsukkoa kilpailemaan estemestaruudesta Seinäjoelle 17.6.2023.
- Luokan tuomaroi Elle
Sivun kuva: C/Victor 22.5.2022